Zombie Rush

Zombie Rush

Zombie Rush kolikkopeli

Zombie Rush kolikkopeli on Leander Gamesin uusimpia kolikkopelejä. Peli tunnetaan myös nimellä Kids vs. Zombies eli lapset vastaan zombit, joka kieltämättä kuvaa paremmin pelin teemaa. Pelissä poika Max yrittää löytää siskonsa Clairen zombien kynsistä vapauttaakseen hänet. Mutkia matkaan tuovat kuitenkin monen moiset zombie – hirviöt. Pelin grafiikka on todella nättiä katseltavaa ja se peli muistuttaa paljon konsolipeligrafiikka paikka paikoin. Pelin monenlaiset merkit ovat kaikki yksilöllisiä ja peli sisältää paljon hauskoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita huomaa vasta monen pelikerran jälkeenkin. Pelin kuvitus ja taustamaailma ovat todella onnistuneita sopimaan pelin karmivaan zombiseikkailuun.
Äänimaailma on animaatiosarjoista tuttua taustamusiikkia ja sen ääniefektit ovat hyvin ajoitettuja pelin teemaan ja tapahtumiin sopivia.

Pelin reunassa pesismailaa heilutteleva Max on ennen kaikkea hupaisaa katseltavaa. Myös pelin monet zombi – hahmot ovat hauskan karmivalla tavalla kuvitettuja. Teemana zombi – aiheet ovat olleet myös paljon eri elokuvien ja sarjojen suosikkeina viime vuosina ja tämä trendi näkyy myös kolikkopeleissä.

Leander Gamesin kolikkopelit ovat harvinaisempaa herkkua monella nettikasinolla ja siksi tämä peli on ehdottomasti pelaamisen arvoinen, jos vain siihen sattuu törmäämään jollain nettikasinolla. Peliä on mahdollista myös pelata ilmaiseksi niillä suomalaisilla nettikasinoilla, joissa se on vaan tarjolla. Tämä onkin ennen kaikkea hauskaa ajan vietettä, sillä oma pelikassa ei silloin hupene, tosin ei se myöskään täyty, mitä tämän pelin myötä olisi mahdollisuus kyllä täyttää.

Pelin rakenne ja toiminnot

Zombie Rush kolikkopeli rakentuu tuttuun kolikkopelityyliin kolmesta rivistä ja viidestä rullasta. Voittolinjoja pelissä on kaikkiaan 20 ja ne ovat kiinteinä pelissä, eli niitä ei voi muuttaa pelissä eivätkä ne vaikuta siten panostamiseenkaan.
Panosta pelissä on mahdollista asettaa minimipanoksesta, 20 centtiä, aina maksimipanokseen asti, mikä on 100 euroa. Panosta muutetaan yksinkertaisesti yhdestä panostusvalikosta, jossa on valmiit summat pelaajalle valittavana.
Automaattipelitoiminto on myös tarjolla tässä kolikkopelissä. Tämän toiminnon kautta pelaaja voi asettaa pelin pelaamaan jopa 100 kierrosta itsekseen. Automaatin voi myös keskeyttää milloin vain haluaa. Rullien pyöräytysnopeutta ja pelin grafiikka on myös mahdollista säätää pelin asetuksista.

Zombie Rush

Merkkeinä pelissä nähdään pelin seikkailija Max, joka heiluttelee näppärästi pesäpallomailaansa koko pelin ajan ruudun vasemmalla reunalla. Maxin sisko Claire, jota hän yrittää pelastaa, on pelin toinen päämerkeistä. Muita merkkejä ovat kolme zombiehahmoa, sekä muita peliin kuuluvia merkkejä kuten kurpitsat, aivot, aseita ja teemaan sopiva katukyltti. Arvokkain merkeistä on Max, josta saa viidellä merkillä 500 kolikkoa. Clairestakin saa viidellä merkillä 400 kolikkoa. Pelissä on myös neljä erilaista Wild – merkkiä niistä pelaaja kuittaa jokaisesta 1500 kolikkoa, jos niitä ilmestyy viisi yhtäaikaa voittolinjalle.

Pelin teoreettinen palautusprosentti on 94,89%, joka vastaa hieman alle kolikkopelien keskiarvoa.

Zombie Rush bonukset ja ilmaiskierrokset

Zombie Rush kolikkopeli on todella mukavaa vaihtelua tuttuihin NetEntin kolikkopeleihin, joihin useimmiten törmää nettikasinoilla. Pelin grafiikat tuovat mieleen aivan konsolipelimaailman ja ovat siten varsin säväyttävät. Pelin juoni ja ajatus ovat hyvin oivallettuja. Clairen etsiminen on kieltämättä varsin jännää puuhaa. Pyöräytyksien aikana tulevat pienet animaatiopätkät ovat hyvin ajoitettuja ja sopivat pelin teemaan. Monet erikoistoiminnot bonuspeleineen pitävät mielenkiintoa yllä pitkän aikaa, myös kokeneille pelaajille. Ja kukapa ei haluaisi päästä peliä niin sanotusti läpi ja pelastaa pienen Claire tytön hirvittävien Zombien kynsistä.

Onko sinua koskaan kiehtonut siirtyä vedonlyönnin ammattilaiseksi? Vedonlyönti on ammattina kovaa työtä, usein myös todella stressaavaa mutta parhaimmassa tapauksessa myös todella palkitsevaa niin rahallisesti kuin elämyksellisestikin.

Ammattimainen vedonlyönti on vedonlyöjälle todella haastava puurtamista ja järkevää laskelmointia mutta myös usein todella palkitsevaa, kun vedot osuvat kohdilleen. Siirtyminen harrastelijamaisesta vedonlyönnistä ammattilaiseksi ei onnistu yhdessä yössä vaan pelaaja tarvitsee osakseen sekä taitoa että onnea. Ammattimainen vedonlyöjä on kylmäpäinen laskelmoija, joka ei epäröi vaan tekee päätökset täysin itseensä luottaen.

Erikoistoiminnot

Zombie Rush kolikkopelissä on todella neljä erilaista Wild – merkkiä. Wild – merkit korvaavat minkä tahansa muun merkin voittolinjoilla paitsi bonusmerkit.

Pelin Nuclear Zombie – toiminto on vähintäänkin omalaatuinen. Tynnyriwild – merkin pysähtyessä tavallisen zombi – merkin päälle, valuttaa se radioaktiivista ainetta zombin päälle, jolloin kaikki samanlaiset zombie – merkit ruudulla muuttuvat radioaktiiviseksi zombie – merkiksi, joka on pelin Wild – merkki!

Ilmaispyöräytysbonus erikoistoiminto aktivoituu kun rullille 1, 3 ja 5 ilmestyy Free Spinz – merkki. Nuclear zombie – toiminto pysyy aktiivisena ilmaiskierrosten ajan. Kaikki sen aikana tulleet wildzombi – merkit pinotaan, jolloin toiminnosta tulee todellinen jättipotin tuoja.

Ilmaispyöräytystoiminnon kautta pelaaja saa aina yhden ylimääräisen pyöräytyksen, jos rullille 2, 3 ja 4 ilmestyy samanlaiset merkit. Tällöin pyörähtävät ne rullat uudestaan, jossa ei ole voittoyhdistelmää, muut voittoyhdistelmän omaavat rullat jäävät paikoilleen.

Maxin siskon etsiminen on pelin juonena ja sitä varten on oma bonuspelinsä nimeltään Finding Claire – bonusgame. Kolmen bonusmerkin ilmestyessä ruuduille 2, 3 ja 4 aktivoituu itse bonuspeli. Bonuspelin ideana on löytää Claire avaamalla ovia ja paljastamalla kunkin huoneen sisältö. Ovien takana voi olla neljä erilaista vaihtoehtoa, mitä Max voi kohdata:

1. Voitto: Max kerää pelaajalle ilmoitetun kolikkomäärän
2. Avain + Voitto: Kuten voitto, mutta Max saa lisäksi avaimen, jonka avulla pääsee seuraavaan huoneeseen.
3. Zombie: Zombin tullessa vastaan päättyy bonuspeli ja saadut kolikot maksetaan pelaajalle.
4. Claire: Max löytää Clairen ja saa sitä kautta pelaajalle ison voiton, sekä kaikki siihen asti kerätyt kolikot maksetaan.

Zombie Rush yhteenveto

Ammatikseen vedonlyöntiä pelaava ei ota turhia riskejä vaan panostaa aina suhteessa pelikassaan. Jotta vedonlyöntiä voi alkaa ammattimaisesti harjoittaa, on pelikassan oltava suuri. Panos on usein kohteen laatuun sidottu sekä siihen kuinka osuva kohde on. Suositeltava panos pelikassasta on näin ollen noin 0,1-2,0% eli esimerkeiksi pelaajan 10 000 euron pelikassasta suositeltava maksimipanos olisi siis 200 euroa. Ammattimaiselle vedonlyöjälle panos ei ole suuri vaikka 2% pelikassasta onkin aika paljon. Aivan niin kuin pokerissa, on vedonlyönnissä tärkeää hallita pelikassaansa ja jatkuvasti kartuttaa pelitilin saldoa pienillä ja järkevillä vedoilla.

Ammattimaisen vedonlyönnin voi aloittaa jo aikaisemminkin ja onkin suotavaa, että pelaajalla on ensin päivätyö mahdollisten riskien hallinnoimisen sekä lisätienestien kannalta. On kuitenkin suotavaa muistaa, että vedonlyönti ei sovi kaikille ja vedonlyönti vaatii kylmää päätä ja sitkeitä hermoja. On oleellista, että pelaaja hallitsee matemaattiset todennäköisyydet ainakin kohtalaisesti, osaa keskittyä ja jakaa ajankäytön oikein sekä osaa ottaa tappiot hyvin.

Ammattimainen vedonlyönti vaatii pelaajaa seuraamaan jatkuvasti mitä vedonlyönti rintamalla tapahtuu ja ennakoimaan joukkueiden kokoonpanojen muutokset. Vedonlyöjän onkin jatkuvasti seurattava urheilu-uutisia ja kerättävä mahdollisimman paljon vihjeitä ennen kuin hän asettaa panoksen. Myös vihjeitä kannattaa kuunnella ja hyvänä sääntönä on hyvä pitää, että vihjeiden on oltava voitollisia ja se on oltava todistettavissa tulosseurannalla. Jotta vihje olisi luotettava on vihjeitä oltava ainakin sata.

Betspin

Betspin

Betspin esittely

Betspin nettikasino on ehdottomasti vuoden 2015 uusista nettikasinoista yksi tyylikkäimmistä ja laadukkaimmin toteutettu nettikasino. Parasta kasinossa on sieltä saatavat ilmaiskierrokset.Betspinin perustajissa on mukana suuri joukko suomalaisia. Muun muassa iGame.com brändin -työryhmässä työskennellyt ja nyt Candid Gaming yrityksessä toimitusjohtajana toimiva Mikko Hirvonen on kokenut nettikasinoalan konkari. Oman suomalaiskortensa kekoon kantavat lisäksi Ville Lehtinen Betssonilta, Olli Jäderholm Plus One Dreams:lta ja Aleksi Jetsu PAF:lta. Betspin onkin todellisten nettikasinoalan konkareiden ”oma luomus”, jolla halutaan tarjota entistä parempi ja viihdyttävämpi nettikasino, kuin mitä muut nettikasinot tarjoavat.

Casino Helsinki avattiin 2.12.1991 Helsingissä, hotelli Presidentissä. Tuolloin kasinon nimi oli vielä Casino RAY, joka muutettiin Casino Helsingiksi vuonna 2004, kun kasino muutti nykyisiin tiloihinsa Rautatietorin laidalle Mikonkadulle.
Kasinon omistaa kokonaan RAY eli Raha – automaattiyhdistys ja se on ainoa kasino maailmassa, jonka liikevoitto menee kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Kasino tarjosi alkuun vain RAY:n omia peliautomaatteja. Ensimmäinen ulkopuolinen pelikone oli Saksasta hankittu automaattiruletti. Myöhemmin peliautomaattivalikoima kasvoi amerikkalaisilla WMS Gaming:n, IGT:n ja Bally:n peliautomaateilla. Myös saksalaisia Atronic:n ja itävaltalaisia Austrian Gaming Industries:n pelikoneita löytyi kasinolta. Casino RAY:n loppuaikana ei RAY:n omia koneita ollut enään muita kuin Draw Poker 4000 –peliautomaatit.

Pelit

Betspin nettikasinon pelivalikoima on tarkkaan valittu eri pelin valmistajien tarjonnasta. Tällä hetkellä pelejä löytyy muun muassa NetEnt:ltä, Play ‘n Go:lta, Microgaming:lta, sekä NYX Interactive:lta. Pelikattaus on ehdottomasti nettikasinoiden laadukkaimpia! Kolikkopelit ovat kasinon suurin pelivalikko yli 200 pelin valikoimalla. Sen lisäksi löytyy hyvä määrä pöytäpelejä, videopokeria ja live – kasinopelejä. Kolikkopeleistä löytyvät myös tutut jackpot pelit kuten Mega Moolah, Mega Fortune, sekä Arabian Nights. Laajaa pelivalikoimaa voi skaalata erilaisilla filttereillä, joilla löytää helpommin sen halutun pelin tai pelit.

Betspin

Betspin mobiilikasino toimii moitteetta kaikilla mobiililaitteilla aina padeista älypuhelimiin. Mobiilikasinolta ei löydy aivan kaikki varsinaisen kasinon pelit, mutta kattaus on silti erittäin laadukas. Kasinon ensimmäiset kiekkokoneet olivat kahden tyyppisiä. ”Play 1,2,3,5 Coins” -automaateissa oli vain yksi voittolinja, josta oli mahdollista saada vain yksi päävoitto, panoksesta huolimatta. Tuolloin automaatit toimivat markan ja viiden markan kolikoilla. Pääpotit liikkuivat jopa noin 200 000 markan (n.33 000 euroa) tietämillä vähän pelistä riippuen.

Betspin pelaaminen

Videopokeriautomaatit olivat tuolloin hyvin saman tyylisiä, kuin nykyisinkin. Peligrafiikan lisäksi ainut poikkeus nykyisiin pokeriautomaatteihin oli se, että jokerikorttia ei tuolloin ollut jaossa mukana. Casino RAY:n pokeriautomaatit olivat kasinolla siitä poikkeuksellisia, että niissä ei käytetty kauppojen peliautomaattien tavoin mitään säätöjä tuloksen muokkaamiseen, vaan laitteet toimivat täysin satunnaisgeneraattorin arpomien korttien mukaan. Nykyiset RAY:n peliautomaatit perustuvat kaikki satunnaisgeneraattorien luomaan sattumaan, ilman erillisiä säätöjä. Palautusprosentin liikkuivat pelistä riippuen aina 75% – 95% prosenttiin. Pokeriautomaateissa oli paras palautusprosentti, kun taas esimerkiksi korttikenopeliautomaateissa prosentit olivat 90% ja alle.

Betspin bonukset

Nykyinen Casino Helsinki tarjoaa kaikkiaan noin 300 erilaista peliautomaattia ja yli 20 pelipöytää. Lisäksi kasinolta löytyy erillinen pokerihuone, jossa kasinon omia pokeriturnauksiakin järjestetään. Peliautomaatteja pystyy pelaamaan seteleillä tai kasinon omalla valuutalla EZ Pay:lla. EZ Pay tositteita pystyy vaihtamaan kasinolla omalla rahalla. Pöytäpelien pelimerkkejä saa ostettua suoraan pelipöydistä.
Pöytäpelejä kasinolla on tarjolla amerikkalainen Ruletti, Blackjack, Oasis poker, Punto banco, Dynamic Poker Pro ja Russian poker. Pöydistä löytyvät aina tiedot minimipanoksista, millä peliin pääsee mukaan. Esimerkiksi amerikkalaista rulettia pääsee pelaamaan jo 2,5 euron minimipanoksella.

Casino Helsinki tarjoaa aitoa kasinotunnelmaa aivan Helsingin keskustan ytimessä. Eläväinen ja tapahtumia täynnä oleva kasino vie mukanaan pelaajan kuin pelaajan, joka nauttii olostaan ihmisten joukossa ja haluaa samalla pelata suosikki kasinopelejään oikeilla peliautomaateilla ja pelipöydillä. Pelipöytien korttien läiske, lukuisien peliautomaattien kilke ja hämyisä kasinoilmapiiri valtaavat tulijan jo heti ensi askeleelta kasinolle astuessa. Casino Helsinki on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka, kun haluaa välillä ”lähteä” nettikasinoilta pois aivan oikealle kasinolle viihtymään.

Peliaktiivisuus palkitaan

Tervetuliaisbonuksena Betspin tarjoaa jokaiselle uudelle asiakkaalleen 200 euroa bonusrahaa ja 100 ilmaiskierrosta kolmen talletuksen yhteydessä. Ensimmäinen talletus antaa 100% bonuksen aina 100 euroon asti ja 25 ilmaiskierrosta South Park Reel Chaos –kolikkopeliin. Toinen talletus sisältää 25% bonuksen aina 50 euroon asti, sekä 25 ilmaiskierrosta Invisible Man -kolikkopeliin. Kolmannella talletuksella uusi pelaaja kuittaa loput tervetuliaispaketista, eli 50% bonuksen aina 50 euroon asti ja 50 ilmaiskierrosta Aliens -kolikkopeliin. Kaikki ilmaiskierroksissa saadut voitot ovat Betspin nettikasinolla kierrätysvapaita. Kierrätysvaatimus bonusrahalle on 35 kertainen, ennen kuin bonusrahan voi kotiuttaa.

Betspin palkitsee pelaajiaan aktiivisuudesta, eli mitä enemmän pelaaja pelaa kasinolla, sitä enemmän on tarjolla erilaisia palkintoja ja bonustarjouksia. Tarjouksia on muun muassa 25 ilmaiskierrosta joka toiselle päivälle, kun pelaa vähintään 50 euron arvosta pelejä kyseisen päivän aikana. ”Härveli arvonta” -tarjous antaa pelaajalle arpalipun jokaisesta pelatusta 50 eurosta kasinolle. Arpalipulla on mahdollista voittaa tavarapalkintoja, älypuhelimesta aina actionkameraan.

Betspin rahansiirrot

Asiakaspalvelu toimii Betspin kasinolla mallikkaasti. Asiakaspalvelijat vastaavat nopeasti niin sähköpostin, kuin live – chatin välityksellä. Luonnollisesti palvelua saa suomen kielellä.

Rahansiirrot toimivat myös rivakasti niin talletusten kuin kotiutuksienkin osalta. Talletukset siirtyvät heti pelitilille ja kotiutuksiakin saa odotella maksimissaan kolme pankkipäivää. Maksuvaihtoehtoja ovat luottokortit, Neteller, Skrill, Trustly ja kotimainen Euteller. Betspin nettikasino on rekisteröity Maltalle, joten sitä myöden voitot nettikasinopeleistä ovat ainakin suomalaiselle pelaajalle verovapaita.

Betspin yhteenveto

Betspin on ehdottomasti turvallinen nettikasino. Kaikki ehdot ja ohjeet, sekä säännöt on esitetty kasinolla selkeästi ja läpinäkyvästi. Maltan pelilisenssi tarjoaa kasinopelialan tiukimman valvonnan, joten pelaaja voi olla varma, että tällä kasinolla on hyvä ja turvallista pelata. Pelirahat on turvattu SSL – teknologialla, kuten myös kaikki muukin pelaajan tiedonsiirto kasinolla. Korttimaksamisen turvaa lisäksi Betspinin käyttämä PCI DSS – standardi, joka määrittelee turvallisen korttimaksamisen minimitason.

Casino Helsinki tarjoaa kasinopelien ja pelitapahtumien lisäksi ”leipää ja sirkushuveja” asiakkailleen. Kasinon ohessa toimii ravintola Sports Bar, jossa on tarjolla maukasta ruokaa kasinopelaajien makuun. Sport Bar ravintolassa voi myös katsoa yli 30 sporttinäytön valikoimasta eri urheilulajeja ja tapahtumia, joissa on vahvasti mukana tietenkin kasinon henkeen urheiluvedonlyönti! Kasinolla järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia, joissa esiintyvät maan huippuartistit, sekä muita viihdealan ihmisiä. Erilaiset vaihtuvat musiikki- ja tanssiesitykset ovatkin arkipäivää kasinolla.

Betspin nettikasinolla pelaaja saakin nauttia ja keskittyä ennen kaikkea vain ja ainoastaan itse pelaamiseen, sillä kaikki ylimääräinen on hoidettu kasinon ylläpitäjien toimesta. Hyvät vaihtuvat tarjoukset ja bonukset, sekä aina saatavilla oleva suomalainen tuki tarjoavat ainakin suomalaiselle nettikasinopelaajalle paljon viihdettä ja peli – iloa kasinon monien viihdyttävien pelien äärellä. Betspin nettikasinon löytää myös Facebookista ja Twitteristä.

CasinoRoom

CasinoRoom

CasinoRoom esittely

Pelaajalleen leikkimielisen avaruusmatkan tarjoavan CasinoRoom nettikasinon valikoimasta löytyy yli 500 erilaista peliä, joihin on tuotu perinteisen kasinopelaamisen lisäksi kekseliäitä, videopelimäisiä piirteitä. CasinoRoom yhdistääkin kasinopelaamisen luovasti sosiaalisuuteen, minkä ansiosta pelikokemus nousee täysin uudelle tasolle. Tavallisesta pelaamisesta kokemus eroaa muun muassa siten, että peleissä on mahdollista kerätä kokemuspisteitä ja suorittaa monenlaisia tehtäviä. Kokemusten ja tehtävien suorittamisen myötä pelaajan on mahdollista nousta johtotaulukon kärkeen! Sivustolla onkin mahdollista seurata muiden pelaajien toimintaa ja pelipäivän suurimpia voittoja reaaliajassa. Muiden pelaajien profiileissa on myös mahdollista vierailla ja tutustua heidän avaruusmatkansa vaiheisiin ja johtotaulukon kuukausittaiseen sijoitukseen.

CasinoRoomissa pelaaja kiertää kiertorataa avaruudessa ja suorittaa matkan varrella erilaisia tehtäviä. CasinoRoomin peleissä suoritettavia tehtäviä ovat esimerkiksi ”voita viiden kierroksen aikana tietyssä pelissä” tai ”10 kierrosta tietyssä pelissä”. Suoritetun tehtävän avulla pelaaja pääsee matkallaan lähemmäs seuraavaa planeettaa. Planeetan saavutettuaan pelaaja voi lunastaa siellä olevia palkkioita, joita ovat muun muassa bonusraha, bonuskierrokset, raha ja talletusbonukset. Peleistä ansaitaan myös kokemuspisteitä, jotka auttavat pelaajaa saavuttamaan kiertoradan seuraavan planeetan.

Helppokäyttöinen sivusto

CasinoRoom kasinoa varten ei tarvitse asentaa tietokoneelle turhia lisäsovelluksia, vaan rekisteröitymisen, talletukset ja pelaamisen voi hoitaa helposti ja mukavasti nettiselaimessa. CasinoRoomin avaruusaiheisen sivuston käyttäminen on todella helppoa ja yksinkertaista myös älypuhelimella. Kasinon mobiilikäyttö ei nimittäin vaadi minkäänlaisen sovelluksen lataamista, vaan pelejä on mahdollista pelata laitteen selaimessa. Mobiililaitteille soveltuvat pelit toimivat Androidilla ja iOS:llä. CasinoRoomin mobiilipelien valikoima laajenee jatkuvasti. Pelata voi millä tahansa laitteella, kuten älypuhelimella tai tabletilla. Aikaansa voi viettää pelaten siis missä vain! Myös mobiilipelaajille on oma Johtotaulukko. Sen kärkeen päässeet pelaajat palkitaan kahden viikon välein!

Casino Room

Pelaaminen ei vaadi erityistä kielitaitoa, sillä CasinoRoom-nettikasinolla lähes kaikista peleistä voi nauttia suomeksi. Lisäksi asiakaspalvelua on saatavilla suomeksi monipuolisesti niin livechatissa, sähköpostilla kuin puhelimessakin. Sähköposti- ja puhelinpalvelut ovat aina avoinna, joten asiakaspalvelua ja tukea ongelmatilanteisiin saa milloin vain. Sivustolta löytyy myös suomenkielinen Usein kysytyt kysymykset -osio, josta löytyy ratkaisu moniin ongelmatilanteisiin. Osiosta löytyy vastauksia muun muassa bonuksia, talletuksia ja voiton nostamista koskeviin kysymyksiin.

CasinoRoom pelivalikoima

CasinoRoomin valikoimassa olevista yli 500 pelistä noin puolet on 3D-hedelmäpelejä. Niiden lisäksi klassikkopelejä edustavat muun muassa pokeripelit, raaputusarvat ja pokeripelit. CasinoRoomissa on myös mahdollista pelata oikeiden jakajien pyörittämiä livepelejä. Pelivalikoima ei taatusti lopu kesken ja se miellyttää vaativampaakin pelaajaa, sillä tarjonta koostuu Microgamingin, NetEntertainmentin, Betsoftin, Williamsin, NYX:n, YggRasilin, Evolution Gamingin ja Thunderkickin peleistä. Pelejä on helppo selata kategorioittain tai aihealueittain. Pelikategorioita ovat slotit, ruletti, blackjack, livekasino, klassikkoslotit ja jackpotit. Pelien aiheita ovat muun muassa urheilu, elokuvat ja eläimet. Valikoimaan lisätään uusia pelejä viikoittain.

CasinoRoomin kokenut tiimi on toiminut verkkopelien parissa jo vuodesta 1999 lähtien. Tiimiltä löytyy aiempaa kokemusta muun muassa viihteestä, urheilusta ja pokerista. CasinoRoomin omistaa Ellmount Gaming Limited.

CasinoRoom bonukset ja verottomat voitot

CasinoRoom tarjoaa pelaajilleen tervetuliaislahjana 100 % bonuksen aina 500 euron ensitalletukseen asti. Kasino siis tuplaa pelaajan ensitalletuksen! Lisäksi uusi pelaaja saa ilman talletustakin käyttöönsä 20 bonuskierrosta Starburst-pelissä ja ensitalletuksen yhteydessä vielä 60 bonuskierrosta. Bonukset ovat voimassa 30 vuorokautta niiden myöntämispäivästä alkaen. Ensitalletusbonukseen liittyy kierrätysvaatimus, mikä tarkoittaa sitä, että bonussumma on kierrätettävä 45-kertaisesti CasinoRoomin bonuspeleissä. Bonussumma talletetaan pelaajan tilille automaattisesti, joten pelaajan ei tarvitse nähdä ylimääräistä vaivaa bonuksen saadakseen. Pelitilin luominen on täysin ilmaista.

Rahansiirto suoritetaan CasinoRoomissa vaivattomasti ja turvallisesti InstantBankin kautta. CasinoRoomin lisenssi sijaitsee Maltalla, joten suomalaiset saavat voittonsa täysin verottomina! Talletuksia voi tehdä luotto- ja pankkikorteilla, pankkisiirrolla, laskulla, prepaid-korteilla ja nettilompakolla. Minimitalletus useimmilla maksutavoilla on 8 €. Kaikkia pelejä on mahdollista pelata myös ilman oikeaa rahaa kirjautumatta sivustolle, joten talletuksia ei ole välttämätöntä tehdä. Kasinolla voivat pelata kaikki yli 18-vuotiaat henkilöt.

CasinoRoom on hedelmä- ja korttipelien aarreaitta

Perinteiseen kasinopelaamiseen erikoistunut CasinoRoom hellii pelaajiaan satojen hedelmä- ja korttipelien valikoimalla. Vuosia kasinopelialalla vaikuttanut CasinoRoom on uudistunut ja tarjoaa pelaajille modernin pelielämyksen, josta ei voi jäädä paitsi. Pelien helppokäyttöisyys sekä tietokoneessa että mobiililaitteessa on yksi CasinoRoomin ehdottomista valteista. Pelit ovat aina mukanasi, missä ikinä kuljetkaan, eikä sinun tarvitse ladata mobiililaitteeseesi erillistä sovellusta pelaamista varten. Pääset CasinoRoomiin vaivatta aina selaimesi kautta.

Mikä parasta, CasinoRoomin uudet asiakkaat pääsevät nopeasti kiinni suuriinkin voittoihin kannustavan tervetulobonuksen ansiosta. Pelaaminen on helppoa, eikä vaadi aiempaa kokemusta tai tietämystä nettikasinoista. Kirjautuessasi nettikasinolle sinut toivotetaan tervetulleiksi lahjoittamalla 20 ilmaiskierrosta Starburst-hedelmäpeliin. Kun teet ensimmäisen talletuksen, saat siitä 100% bonuksen aina 500 euroon asti. Kun talletat aluksi vähintään 20 euroa, saat vielä lisää 60 iloista ilmaiskierrosta Starburstiin.

Näiden aloitusbonusten käyttämättä jättäminen tuntuisi tuhlaukselta, joten CasinoRoomin virkistävään kasinomaailmaan kannattaa liittyjä jäseneksi nyt.

Hulvattomia pelejä ja palkitsevaa tehtävien suorittamista

CasinoRoom tarjoaa Las Vegas -tyylin mielettömän määrän hienosti visualisoituja kolikkoautomaattipelejä, korttipelejä, videopokereita, pöytäpelejä, bingoa ja raaputusarpoja. Kaikkea, mitä me suomalaiset rakastamme pelata. Näin laajaan ja säännöllisesti uusiutuvaan nettipelien valikoimaan ei ihan joka kasinolla törmää. Miksi matkustaa Vegasiin, kun voit loistaa CasinoRoomissa kotisohvallasi!

Kätevän hakutoiminnon avulla CasinoRoomista löytää nopeasti omat suosikkipelinsä ja eri pelikategoriat. Voit myös hakea esimerkiksi pelejä, jotka tarjoavat sillä hetkellä korkeimmat potit ja parhaat voittobonukset. CasinoRoomin kattauksesta löytyy totta kai kaikkein suosituimmat kolikkopelit ja paljon tutustumisen arvoisia uutuuksia. Testaa ainakin ilmiömäiset miljoonien eurojen jackpotteja tuputtavat Arabian Nights ja Mega Fortune -pelit.

Pelailun ja tilin kartuttamisen lomassa kannattaa tarttua rohkeasti CasinoRoomin erikoisuuteen, eli tehtäväosioon. Erilaisia tehtäviä suorittamalla tutustut uusiin peleihin ja keräät sinua jatkossa hyödyttäviä kokemuspisteitä. Tehtävien teko muuttaa pelaamisen seikkailuksi. Aktiivinen pelaaminen tuo toinen toistaan mielenkiintoisempia haasteita mukanaan, ja tehtävien suorittaminen johdattaa sinut yhä suurempien bonusrahojen ja ilmaiskierrosmäärien luokse. Tehtäviä kannattaakin ratkaista tositarkoituksella, näin sinut palkitaan kuukausittain, viikoittain tai jopa päivittäin.

CasinoRoom yhteenveto

CasinoRoom haluaa tarjota sinulle ehdottoman turvallisen ja ennen kaikkea toimivan pelipaikan pelivarojesi talletukseen ja voittopottiesi kotiuttamiseen. Rahansiirtovaihtoehtoja on useita. Voit liikuttaa rahaa käyttämällä luottokorttia tai erilaisia verkkopankkipalveluita. Esimerkiksi InstantBank toimii verkkopankin kautta, ja rahat siirtyvät tililtä toiselle silmänräpäyksessä.

CasinoRoom on tuttuun tapaan tietenkin verovapaa nettikasino, koska se on rekisteröity Maltalle. Suomenkielisen asiakaspalvelun ansiosta, saat nopeasti vastauksen CasinoRoomissa mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin.

Kokemuspisteitä saa etenkin suoritetuista tehtävistä, mutta myös esimerkiksi omalle tilille kirjautuminen ja uuden pelin kokeileminen kartuttavat pistesaldoa. Mitä pidemmälle pelaaja pääsee kokemuspisteillään, sitä parempia palkinnot ovat. Myös tehtävien lukumäärä kasvaa sitä mukaa, mitä pidemmälle pelaaja matkallaan pääsee. Näin ollen pidemmällä ollessaan pelaajan on mahdollista ansaita CasinoRoomissa entistä enemmän kokemuspisteitä useammasta pelistä ja saada yhä parempia palkkioita suorituksistaan!

Crime Scene

Crime Scene

Crime Scene esittely

Rikospaikalla tarvitaan apua, ja sinut on valittu tutkimusten vahvistukseksi. Crime Scene –slottipelissä pääset suoraan tapahtumien ytimeen, sillä tässä erittäin realistisessa rikostutkimuspelissä ei ole grafiikoissa säästelty. Pystytkö sinä ratkaisemaan rikoksen ja saamaan huimat rahasummat siitä palkkioksi? Kokeile ja pelaa heti Crime Scene –slottipeliä!

Crime Scene on Net Entertainmentin valmistama slottipeli, jossa on 5 kelaa ja 15 voittolinjaa. Pelin kelat on asetettu ikään kuin rikostutkijan läppärin ruudulle. Pelin pelimerkit ovat kaikki jollain tavalla rikosteemaisia ja pelin grafiikat ovat varsin autenttisia ja vakuuttavia. Aktiivisten voittolinjastojen määrää ei itse pääse valitsemaan, eli peliin voi minimissään panostaa 15 senttiä kierrosta kohden ja maksimissaan 150 euroa. Pelissä on kahdenlaisia pelimerkkejä, joista toiset ovat teemaan liittyviä ja toiset ovat pelikorteista tuttuja pelimerkkejä. Pelikorteista tutut 10, J, K ja Q on piirretty liidulla asfalttitiehen, ikään kuin rajaten todisteita.

Pelin teemaan liittyvät pelimerkit antavat pelaajalle huomattavasti suuremmat voitot, ja näihin pelimerkkeihin kuuluu esimerkiksi 9mm käsiase, salkku, silmälasit ja totta kai verinen jalanjälki. Pelin wild-merkki on poliisin virkamerkki, ja tämä merkki voi korvata minkä tahansa muun pelimerkin voittolinjastolla, joka toki auttaa pelaajaa tekemään voittoyhdistelmiä helpommin. Wild-merkki ei kuitenkaan voi korvata pelin scatter- tai bonusmerkkiä, joka on sormenjälki –merkki.

Crime Scene ilmaiskierrokset ja bonukset

Crime Scene –pelissä ilmaiskierroksia ei sinänsä ole ollenkaan, pelkästään bonuspeli. Crime Scene –pelin bonuspeliin pääsee kolmella pelin scatterilla eli bonusmerkillä. Bonuspeli aukeaa uuteen ikkunaan, jossa pelaaja pääsee keräämään todisteita. Ruudulla näkyy 30 todistekansiota, joista jokaisessa piilee jonkin suuruinen palkkiosumma. Kansioiden seassa on tosin myös erikoiskansio, joka päättää pelin, jos pelaaja sattuu tämän kansion valitsemaan. Tämän pelin päättävän kansion valitessaan pelaaja tosin pääsee vielä second chance –lohdutuspalkintopeliin ennen pääpeliin palaamista. Pelissä pelaajalle näytetään ruudulla neljä kansiota. Kansioista voi päästä parhaimmillaan takaisin bonuspeliin, mutta kansiosta lähtee pelaajalle matkaan vähintäänkin tuplavoittokertoimet tai mahdollisesti lisää kolikkovoittoja. Pelin wild-merkit muuttuvat tahmeiksi wildeiksi pelissä ainakin viiden kierroksen ajaksi.

Crime Scene kolikkopeli

Crime Scene –pelissä ei ole progressiivista päävoittoa, mutta pelin kiinteä päävoitto on jo itsessään aika muhkea summa: pelistä on maksimissaan mahdollista voittaa 22 500 kolikkoa puhtaana käteen! Tämä tarkoittaa maksimipanoksilla jopa 7500 euroa. Tosin, 150 euron panoksella tällainen päävoitto voi olla kyseenalainen sijoitus, toisten mielestä taas välttämättä ei laisinkaan. Pelistä on tosin saatavilla huimia voittoja myös bonuskierrokselta, joten pelaajan ei tarvitse tyytyä tavoittelemaan pelkkää päävoittoa.

Pelaaminen

Crime Scene kolikkopeli on rakenteeltaan Net Entertainmentin tuttua laatua. Viidestä rullasta ja kolmesta rivistä koostuva kolikkopeli tarjoaa kaikkiaan 15 eri voittolinjaa. Voittolinjat ovat kaikki aina aktiivisia, joten pelaajan ei tarvitse itse niitä erikseen valita. Panoksen suuruutta voi vaihdella tutusti kolikon arvoa ja tason suuruutta vaihtelemalla. Maksimipanos pelissä on huikea 150 euroa ja minimipanos vastaavasti vain 15 centtiä. Crime Scene kolikkopeliä on mahdollista pelata myös ”leikkirahalla” eri nettikasinoilla, jos haluaa tutustua peliin ennen kuin alkaa pelaamaan omalla rahalla.

Automaattipeliominaisuus on myös tuttua NetEnt tavaramerkkiä. Automaattipeliin on mahdollista säätää pyöräytyksien määrät, jotka haluaa pelin pelaavan itsestään. Lisäasetuksina automaattipelissä on erilaisia toimintoja, joita voi asettaa mahdollisille voitoille. Symboleina pelissä pyörivät teemaan sopivat rikostutkintasalkut, välineistöt ja aseet, sekä kuvat rikospaikoilta. Lisäksi rullissa pyörivät NetEntin kaikista kolikkopeleistä tutut kirjainsymbolit.
Erikoistoimintoina pelissä ovat aina hyvin voittoja tuovat Sticky Wild -symbolit, jotka tässä kolikkopelissä ovat tietenkin poliisin virkamerkit. Sticky wild symbolit voivat jäädä paikoilleen jopa viiden kierroksen ajaksi tuoden hyviä voittoja ja voittomahdollisuuksia.

Crime Scene mobiilissa

Valitettavasti Crime Scene –peliä ei ainakaan tällä hetkellä pääse pelaamaan mobiilissa. Crime Scene –pelin palautusprosentti on 96.7 prosenttia, eli varsin mainio palautusprosentti on kyseessä tässä pelissä. Vieläkö muistat legendaarisen CSI – televisiosarjan? Tämän sarjan menoa on tarjolla kattavasti Net Entertainmentin vuonna 2012 julkaisemassa Crime Scene kolikkopelissä. Crime Scene vie pelaajan mielenkiintoiseen rikostutkinnan maailmaan, jossa erilaiset tutkintavälineet ja poliisin varusteet toimivat kolikkopelin symbolien teemana. Crime Scene tarjoaa hienoa grafiikkaa ja kaikin puolin tyylikkään pelin kaikille rikostutkintahenkisille pelaajille.

Crime Scene yhteenveto

Toinen erikoistoiminto on bonuspeli, joka aktivoituu kun pelaaja saa ruudulle kolme sormenjälkisymbolia. Bonuspelissä pelaaja tutkii kolmeakymmentä eri kansiota rikoslaboratoriossa. Eri kansioita avatessa avautuu erikokoisia voittoja, sekä eriarvoisia sormenjälkiä. Kansioista voi avautua myös erikoissymboleja, jotka antavat esimerkiksi uusia valintamahdollisuuksia bonuspelissä. Bonuspeli huipentuu mahdollisuuteen päästä avaamaan yhden neljästä kirjekuoresta, josta voi avautua todella maukas palkinto, kuten bonuspelissä saatujen voittojen tuplausmerkin!

Crime Scene kolikkopeli tarjoaa taattua Net Entertainment laatua tutulla hedelmäpelirakenteella. Hyvät panostusmahdollisuudet ja mukava maksimivoitto, 22500 kolikkoa, iskevät mukavasti pelaajaan kuin pelaajaan. Kelpo palautusprosentti 96,7% takaa myös kelvollisia voittoja tässä jännitystä tarjoavassa kolikkopelissä. Hyvät erikoistoiminnot pitävät sopivasti jännitystä yllä pelin aikana, varsinkin Sticky wild – ominaisuus. Kaikille CSI – teeman ystäville Crime Scene kolikkopeli tarjoaa ykkösluokan viihdettä kolikkopelin muodossa aina mielenkiintoisessa rikostutkinnan maailmassa.

Finlandia Casino

Finlandia Casino

Finlandia Casino esittely

Huhtikuussa vuonna 2014 avatun Finlandia Casinon perustajina toimii nippu nettikasinoalan ammattilaisia, joiden käsialaa on muun muassa Vera&John nettikasino. Nettikasinokokemus näkyykin kasinon sivuilla, jotka on tehty todella helpoksi käyttää ja kaikki tarvittava on saatavilla jo heti etusivulla. Finlandia Casino on ennen kaikkea suomalaisille suunnattu nettikasino, joka kasinopelaamisen lisäksi tekee myös hyväntekeväisyyttä. Kasino nimittäin lahjoittaa osan voitoistaan hyväntekeväisyyskohteisiin, joihin kasinon omat pelaajat saavat vaikuttaa. Suomessa vastaavaa toimintaa harjoittaa vain RAY, jonka voitoista toki menee suurin osa erilaisiin kohteisiin, kuten lasten- ja nuorten liikuntaan.

Finlandia Casino pelivalikoima

Finlandia Casinon pelivalikoimasta vastaa suurimmalta osin tuttu ja luotettava pelin valmistaja Net Entertainment. Muita pelin valmistajia on muun muassa Play ‘n Go, WMS Interactive, Betsoft, Yggdrasil ja Microgaming. Tällaisella pelin valmistaja kattauksella halutaan tarjota pelejä mahdollisimman monen pelaajan makuun niin aloittelijoille, kuin jo kokeneillekin pelaajille.

Pelejä kasinolta löytyy kaiken kaikkiaan yli 400, mutta helpolla hakutoiminnolla löytyy hyvin omat suosikkipelit. Pelit on myös jaoteltu omiin kategorioihin, joita ovat automaatit eli slotit/kolikkopelit, jackpotit, pöytäpelit ja arpapelit. Peliautomaatit ovat ehdottomasti suurin valikko yli 330 pelillä, mutta myös erilaisia jackpot pelejä on kasinolla tarjolla yli 40, joten onnenonkijoille riittää potteja jahdattavksi. Tälläkin hetkellä esimerkiksi Mega Fortunessa ja Hall of Godissa on jaossa molemmissa yli 5 miljoonaa euroa!

Finlandia Casino

Perinteisiä pöytäpelejä löytyy kasinolta kaikkiaan 33 erilaista, kuten aina hauska Monopoly Roulette, Single Deck Blackjack, Carribean Poker Pro ja Baccarat Pro. Arpapelit -valikko kattaa muutaman raaputusarvan, sekä tietenkin Kenoa.

Finlandia Casinon mobiiliversio tarjoaa sekin hyvin pelattavaa yli 190 mobiilikasinopelillään kaikille ”liikkuville” asiakkailleen. Mobiilikasino toimii suoraan sovelluksesta, kuten varsinainenkin kasino, joten mitään erityisiä ohjelmia tai sovelluksia ei ole tarve ladata koneelle tai kännykkään. Mobiilisivut toimivat kaikilla älypuhelimilla ja tableteilla.

 Pelaaminen

Fisticuffs on NetEntin nyrkkeilyteemainen slotti. Nyrkkeilyyn liittyvät kuvat pyörivät rullilla veikeän musiikin säestämänä, ja nyrkkeilyottelun tunnelmaa vahvistaa pelin taustalta kuuluva hälinä. Pelistä pitänevät muutkin kuin nyrkkeilyn ystävät, sillä pelin kuvitusta ei ole toteutettu realistisesti, vaan se muistuttaa ennemmin satukirjan kuvitusta.

Fisticuffs tarjoaa useita erikoisominaisuuksia, jotka tekevät pelaamisesta entistä hauskempaa. Luvassa on erityisen paljon ja monimuotoisia jokereita sekä uusintapyöräytyksiä!

Fisticuffsissa jokeri korvaa kaikki muut merkit. Suora jokeri on ainoastaan kolmannella rullalla esiintyvä jokerisymboli. Suora jokeri korvaa tavallisen jokerin tavoin kaikki muut merkit. Toisella ja neljännellä rullalla puolestaan esiintyy diagonaalinen jokeri. Sekin korvaa kaikki muut merkit. Mikäli yksi tai kaksi diagonaalista jokeria pysähtyy viistosti suoraan jokeriin nähden, iskee diagonaalinen jokeri suoraa jokeria siten, että diagonaalisen jokerin ylä- tai alapuolella oleva symboli muuttuu ylimääräiseksi jokeriksi. Vastaavasti, jos yksi tai kaksi diagonaalista jokeria pysähtyy suoran jokerin kanssa samalle riville, iskee suora jokeri diagonaalista jokeria siten, että se siirtyy ensimmäiselle tai viidennelle riville tai molemmille. Väliin jäävät merkit muuttuvat ylimääräisiksi jokereiksi.

Finlandia Casino bonukset ja ilmaiskierrokset

Finlandia Casino haluaa antaa hyvän lähtölaukauksen kasinolleen ja tarjoaakin tervetuliaisbonuksena 10 ilmaiskierrosta Starburst -kolikkopeliin heti ensirekisteröitymisen yhteydessä. Kolmelle ensimmäiselle talletukselle on sitten mahdollista saada yhteensä 300 euroa bonusrahaa seuraavasti:

1. talletus 100% bonus aina 100 euroon asti
2. talletus 50% bonus aina 100 euroon asti
3. talletus 100% bonus aina 100 euroon asti

Bonusrahat eivät kuitenkaan heti ilmesty pelaajan tilille vaan vasta siinä kohtaa, kun pelaaja on pelannut kaikki omat ensitalletusten yhteydessä talletetut rahansa. Lisäksi bonusrahoihin liittyy 40 kertainen kierrätysvaatimus kasinon peliautomaateissa, ennen kuin rahat on mahdollista kotiuttaa omalle tilille.

Fisticuffsissa on viisi kolmerivistä rullaa ja kymmenen voittolinjaa. Pelissä on mahdollista voittaa kaksin tavoin, mikä tarkoittaa sitä, että voittojen ei tarvitse muodostua vasemmalta oikealle, kuten monissa muissa sloteissa, vaan myös oikeanpuolimmaiselta rullalta vasemmalle kulkevista yhdistelmistä saadut voitot maksetaan. Fisticuffsin suurin mahdollinen voitto on 100 000 kolikkoa, joten tässä pelissä on mahdollista myös rikastua! Pelin panoksen voi säätää omalle lompakolle sopivaksi valitsemalla kolikon arvon ja panostason. Fisticuffsin pienin mahdollinen panos on 20 senttiä, suurin panos puolestaan kasvaa 200 euroon.

Tervetuliastarjouksien lisäksi Finlandia Casinolla on turnauksia, joissa on tarkoituksena pelata jotain tiettyä kasinopeliä turnaustapaan. Turnauksista on mahdollista voittaa palkintorahaa. Esimerkiksi ”Myrskyisän maatilan mammonat” -turnauksessa kerätään suurin mahdollinen kierrosaika Tornado: Farm Escape -peliautomaatissa. Turnauksessa on jaossa 500 euron potti, joka jaetaan kymmenen parhaimman pelaajan kesken.

Kokemuksia

Nyrkkeilytoiminto alkaa, kun suora jokeri ja diagonaalinen jokeri pysähtyvät vierekkäisille kiekoille joko samalle riville tai viistosti. Nyrkkeilytoiminnosta saa yhden ilmaisen uusintakierroksen. Sen ajaksi vierekkäiset merkit muuttuvat ylimääräisiksi jokereiksi. Ylimääräiset jokerit pysyvät rullalla koko uusintakierroksen ajan. Laajeneva jokeri esiintyy ainoastaan uusintakierroksella, ja silloinkin se ilmestyy ainoastaan ensimmäiselle ja viidennelle rullalle.
Fisticuffs tarjoaa myös mahdollisuuden rentoutua ja seurata nyrkkeilyottelua rauhassa niin, ettei jokaista kierrosta tarvitse käynnistää erikseen. Automaattipelinappulalla pelin voi asettaa pyöräyttämään itse itseään 10–1000 kertaa. Kierrokset voi säätää loppumaan kierrosmäärän täytyttyä tai esimerkiksi silloin, kun kohdalle osuu voitto. Myös maksimivoittonappula helpottaa pelaamista. Se valitsee automaattisesti kaikki voittolinjat seuraavan kierroksen ajaksi. Nappula myös aloittaa automaattisesti seuraavan kierroksen.

Asiakastuki ja rahansiirrot

Asiakaspalvelijan saa kiinni kasinolta sähköpostin välityksellä aina kello 10:00 – 00:00 välisenä aikana. Palvelua saa suomen kielellä totta kai! Asiakastuki sivuilla on myös neuvoja yleisimpiin ongelmatilanteisiin, jotka on mahdollista selvittää helposti itse. Rahansiirrot onnistuvat helposti ja nopeasti verkkopankkisiirroilla, luottokorteilla, nettilompakoilla ja muilla maksukorteilla. Finlandia Casinon toimintaa valvoo ja säätelee Maltan peliviranomainen, joka on tunnettu tarkasta ja tiukasta nettikasinovalvonnasta. Kasino on siis takuulla turvallinen paikka pelata ja siirtää rahaa. Kaiken kukkuraksi voitot kasinolla ovat aina verovapaita!

Finlandia Casino yhteenveto

Finlandia Casinon mottona tunnettu lause ”suomalainen – niin kuin sinäkin” kitetyttää hyvin koko nettikasinon idean. Tarjota suomalaisille nettikasinopelaajille laaja valikoima erilaisia pelejä, suuria jackpotteja, hauskoja peliautomaatteja ja perinteisiä pöytäpelejä. Pelivalikoima, rahansiirrot ja tarjouskampanjat on suunniteltu suomalaiset pelaajat huomioon ottaen. Finlandia Casinolla kaikille asiakkaille halutaan antaa paras mahdollinen kasinokokemus turvallisessa ja käyttäjäystävällisessä peliympäristössä. Ei olekaan mikään ihme että Finlandia Casino on yksi Suomen suosituimpia nettikasinoita.

Fisticuffsiin voi tutustua monilla NetEntin pelejä tarjoavilla nettikasinoilla. Useilla kasinoilla peliä on mahdollista kokeilla ilmaiseksi, samoin kuin NetEntin omilla nettisivuilla. Ilmaiskokeilut ovat hyvä tapa tutustua peliin, mutta voittaa niillä ei voi. Voittoa toivovan onkin panostettava peliin omaa rahaa tai vaihtoehtoisesti hyödynnettävä kasinobonuksia, esimerkiksi ilmaiskierroksia ja ilmaista pelirahaa.
NetEnt on valmistanut Fisticuffista myös upean mobiiliversion. Nyrkkeilykehään voi siis palata vaikka bussimatkalla, jos mukana on älypuhelin tai tabletti.

Big Top

Big Top

Big Top esittely

Rakastatko sirkusta? Kaikille sirkuksessa käyville sirkustunnelmaa löytyy myös tästä ihanasta sirkusteemaisesta slottipelistä nimeltä Big Top. Big Top on hauska, kevyt slottipeli, jossa isot voitot odottavat! Ihan niin kuin sirkuksessa käynti, tämän pelin pelaaminen saa ihmisen kivalle mielelle ja askeleen kevyeksi. Sopii mainiosti niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin pelaajalle!

Big Top on Microgamingin valmistama slottipeli, jossa on 5 kelaa ja 9 voittolinjaa. Peli on vähän yksinkertaisempi kuin Microgamingin pelit yleensä, ja yllättävimmät ominaisuudet jäävät tästä pelistä puuttumaan. Peli on silti todella hauska ja viihdyttävä, ja sopii mainiosti niin pelaajalle kuin pelaajalle hauskanpitoon. Pelin pelimerkit tottelevat teemaa uskollisesti, ja keskittyvät sirkusaiheisiin: leijonia hatuissa, norsuja polkupyörillä, hylkeitä.. Pelissä ovat mukana myös tyypilliset pelikorteista tutut merkit. Pelin wild-merkki on clouni, ja tämä merkki kuten tavallista korvaa minkä tahansa muun merkin voittolinjastolla pelaajan hyväksi. Tämä sääntö ei kuitenkaan koske scatteria, eivätkä voitot, joissa wild on osallisena anna pelaajalle muuta kuin normaalin voittokertoimen. Pelin scatter on apina. Peliin voi minimissään panostaa 0,25 senttiä ja maksimissaan 5 euroa. Kolikkoja voi voittoriviä kohden valita panostettavaksi yhdestä yhdeksään. Pelin pelimerkit on hauskasti animoitu, ja pelin musiikki tuo peliin mukavan kevyttä sirkustunnelmaa.

Big Top ilmaiskierrokset ja bonukset

Valitettavasti Big Top –pelissä ei ole ilmaiskierroksia. Big Top –pelissä ei valitettavasti ole bonuspeliäkään. Pelaajan kannattaakin tarkistaa nettikasinoiden tarjoamat bonuspaketit, jotka on suunnattu uusille pelaajille ja joiden sisällön saa käyttöönsä rekisteröitymällä tai talletuksia tehdessä. Toisinaan kasinot antavat pelaajilleen myös ilmaista pelirahaa, jolla pelejä pääsee siis kokeilemaan ilman minkäänlaista omaa rahallista sijoitusta tai riskiä. Nämä tarjoukset kannattaakin muitta mutkitta ottaa käyttöön kaikilla kasinoilla, joilla tätä tarjousta tulee vastaan. Jotkut kasinot antavat myös bonuksia ja ilmaiskierroksia pelaajilleen jatkuvasti riippumatta, kuinka kauan pelaaja on ollut kasinon jäsenenä. Big Top –pelissä ei ole käytössä progressiivinen jackpot-käytäntö. Pelin kiinteä jackpot on 5000 kolikkoa, ja oikeanlaisella panostuksella tämäkin voittosumma voi kasvaa varsin hurjaksi.

Big Top slottipeli

Pelaaminen

Big Foot –pelissä ilmaiskierroksille pääsee vähintään kolmella isojalan jalanjälki -merkillä. Aukeaa uusi ikkuna, jossa pimeissä pensaikoissa näkyy tusina räpytteleviä silmäpareja. Pelaajan tehtävä on arvata, mikä silmäpari kuuluu isojalalle, ja hänelle annetaan kolme yritystä arvaamiseen. Mitä pikemmin pelaaja löytää isojalan, sen parempi: ensimmäisellä yrittämällä isojalan löytäessään pelaaja saa 20 ilmaiskierrosta, toisella yrittämällä 15 kierrosta ja kolmannella kerralla onnistuessaan pelaaja saa 10 ilmaiskierrosta käyttöönsä. Ilmaiskierroksilla voittokerroin on nelinkertainen, 8-kertainen tai 10-kertainen, ja ilmaiskierrokset voi uudelleenlaukaista saamalla lisää scattereita keloille ilmaiskierrosten aikana.

Big Foot –pelissä ei ole sen kummempaa bonuspeliä, kuin ilmaiskierroksiin johtava bonuspeli. Big Foot –pelissä ei ole käytössä progressiivinen jackpot –toiminto. Pelin kiinteä päävoitto on kuitenkin varsin huiman kokoinen, jopa 500 000 euroa!

Big Top mobiilissa

Big Top –sirkuspeliä pääsee pelaamaan myös mobiilissa! Mobiiliversio toimii suoraan selaimella laitteissa, jotka käyttävät iOS- tai Android-käyttöjärjestelmiä. Sirkus kulkee aina mukanasi! Big Foot –pelin teoreettinen palautusprosentti on 95,01 prosenttia. Tämä on ihan keskihyvä palautusprosentti vertaillessa nettikasinoiden peliautomaatteja. Palautusprosenttia ei kannata yrittää soveltaa yksittäisiin pelikierroksiin, sillä luku on teoreettinen ja se on laskettu monien monituisten pelaajien ja pelikierrosten voittojen keskiarvosummana. Palautusprosentti antaa kuitenkin vähän suuntaa pelaajalle siitä, kuinka paljon ja kuinka usein pelistä suunnilleen voi odottaa voittoja. Esimerkiksi kovin matalien palautusprosenttien peleissä voittoja ei kannata odottaa turhan usein tapahtuviksi.

Missä peliä voi pelata?

Palautusprosentti Big Top –pelissä on 96,94 prosenttia. Tämä prosenttimäärä on keskikorkeaa luokkaa nettikasinoiden peliautomaateissa, ja peliä kannattaakin siis hyvinkin lähteä kokeilemaan tämän luvun perusteella. Palautusprosentti on teoreettinen, prosentuaalinen luku siitä, kuinka suuren osuuden panosrahoistaan pelaaja voi yleisesti ottaen, suuremmassa kaavassa odottaa saavansa takaisin pelistä pelikierrosten aikana. Palautusprosenttia ei siis kannata soveltaa yksittäisiin pelikierroksiin. Big Top –peliä pääsee kokeilemaan esimerkiksi Casino Cruise –nettikasinolla. Tsekkaa myös tämän valtavan kasinon tervetuliaispaketti! Big Foot –peliä pääsee pelaamaan esimerkiksi Vera & John –kasinolla ja LeoVegas –kasinolla. Tarkista myös näiden kasinoiden uusille pelaajille suunnatut tervetuliaisbonukset ja mahdollinen ilmainen peliraha!

Big Top yhteenveto

Kiinnostaisiko kuuluisan isojalan nappaaminen? Väijytkö metsissä etsien todisteita isojalan olemassaolosta? Big Foot on peli sinulle, sillä tässä pelissä pelaaja pääsee isojalan jäljille – kirjaimellisesti. Pelissä on mukana myös huimia voittoja ja valtava päävoittosumma! Lähde siis samoilemaan Big Foot –pelin metsiin ja kauniisiin maisemiin, ja katso kuinka lähelle isojalkaa ja voittoa sinä pääset! Big Foot on Wager Gamesin valmistama slottipeli, jossa on 5 kelaa ja 25 voittolinjaa. Pelin scatter –merkki on isojalan jalanjälki, jolla pelaaja voi saada käyttöönsä myös ilmaiskierroksia.

Pelaajan on mahdollista saada voittoja jo kahdella scatterilla. Wild –merkkinä pelissä toimii itse isojalka, ja tämä merkki korvaa kaikki muut merkit keloilla, paitsi scatterin. Wild –merkki esiintyy vain keloilla 2, 3 ja 4. Suurimmat voitot pelistä on kuitenkin mahdollista saada isojalkaa etsivällä metsässä samoilijalla. Tämä merkki antaa pelaajalle 5000 –kertaisen pelipanoksen takaisin voittojen muodossa, ja vielä enemmänkin jos viisi samoilijaa sattuu pyörähtämään keloille bonuskierroksella! Peliin on mahdollista asettaa minimipanoksena 25 senttiä, ja maksimissaan 250 euroa.

Burning Cherry

Burning Cherry

Burning Cherry esittely

Pidätkö enemmän perinteisistä slottipeleistä, kuin uudenaikaisista slottipeleistä kaikkine monimutkaisine bonustoimintoineen? Burning Cherry on yksi varsin perinteinen hedelmäpeli, jota voi pelata huoletta tuntuvalla otteella. Pelissä on kuitenkin perinteiseen hedelmäpeliin poikkeava nimi ja tausta, jolla ikään kuin pidetään vähän hauskaa perinteisten hedelmäpelien kustannuksella – onhan kyseessä siis palavat kirsikat. Kokeile heti ja villiinny!

Burning Cherry on Viaden –pelinvalmistajan tekemä slottipeli, jossa on 5 kelaa ja 5 voittolinjaa. Tämä on erittäin perinteinen slottipeli. Pelin minimipanos on 1 sentti ja maksimipanos 25 senttiä. Pelissä jännittävänä lisänä perinteiseen hedelmäpeliin on tulielementti, mutta muuten peli on kuin kaikki kunnon vanhan ajan hedelmäpelit, jossa pelimerkit ovat appelsiineja, viinirypäleitä, meloneja, sitruunoita ja luumuja seiskoja tietty unohtamatta.

Kun pelaaja saa voittokombinaation aktiiviselle voittolinjastolle, hän saa tutustua pelin tulielementtiin vähän lähemmin, sillä kaikki voittoyhdistelmään kuuluvat pelimerkit syttyvät tuleen. Pelissä kannatta pitää silmällä scatter –merkkiä, joka voi tuoda pelaajalle parhaat voitot. Jos pelaaja saa pyöräytettyä keloille vähintään kolme scatteria, pelaaja saa tuplana takaisin kyseiseen voittoriviin asettamansa panoksen (huomio, ei koko pelipanosta). Neljällä scatterilla pelaaja saa panoksensa 10-kertaisena, ja viidellä scatterilla 50-kertaisena.

Burning Cherry ilmaiskierrokset ja bonukset

Burning Cherry –pelisse ei valitettavasti ole ilmaiskierros-toimintoa. Kannattaa tarkistaa nettikasinoiden ilmaiskerrokset, jotka on suunnattu uusille pelaajille ja jotka usein saa käyttöönsä rekisteröitymällä tai ensimmäisiä talletuksia tehdessä. Burning Cherry –pelissä ei valitettavasti ole pelinsisäistä bonuspeliä saatavilla, mikä voi jäädä harmittamaan moniakin pelaajia.

Burning Cherry –pelissä on käytössä myös perinteinen uhkapelitoiminto. Tämän toiminnon pelaaja voi halutessaan valita käytettäväksi aika voiton jälkeen. Uhkapelitoiminnon valitessaan pelaaja pääsee arvaamaan pelikortin maata ja väriä. Ruudulle ilmestyy yksi pelikortti, joka on väärinpäin. Pelaaja arvaa ensin väriä, ja oikein arvatessaan pelaajan voitot tuplataan. Seuraavaksi pelaaja saa arvata kortin maata, ja jos tämäkin arvataan oikein, pelaajan voitot nelinkertaisestaan. Jos pelaaja kuitenkin epäonnistuu arvauksessaan ja arvaa väärin, kaikki voitot menetetään. Kannattaa siis olla tarkkana tämän toiminnon kanssa!

Burning Cherry slottipeli

Burning Cherry –pelissä ei ole käytössä progressiivinen jackpot-käytäntö. Pelin kiinteä päävoitto on 5000 kolikkoa, joka tietää pelaajalle maksimissaan 250 euroa, sillä pelin maksimipanos on 25 senttiä. Progressiivisen päävoiton puuttumista ei kannata jäädä murehtimaan, sillä usein peleistä, joissa progressiivinen jackpot on mukana, ei saa pienempiä voittoja niinkään usein, ja kaikki varat menevät päävoiton tavoitteluun, joka kuitenkin yleensä näistä peleistä jaetaan vain noin kerran vuodessa. Hurraa siis myös pienempien jättipottien peleille!

Ulkoasu

Burglin’ Bob –pelissä ei ole progressiivista jackpotia, mutta sen sijaan pelin kiinteä jackpot ei jätä kenellekään valittamisen varaa. Tämä huikea summa on nimittäin jopa 30 000 kolikkoa! Kunnon panostamisella tämä summa kasvaa jo pilviin saakka, ja kannustaakin yhä uusia pelaajia kokeilemaan Burglin’ Bob –peliä. Burglin’ Bob –pelin palautusprosentti on 96,5 prosenttia. Tämä on mainio palautusprosentti, ja antaa pelaajalle yleisesti ottaen suuremmassa kaavassa ihan hyvät voitot ja mukavan määrän omasta panoksesta takaisin. Palautusprosenttia ei kuitenkaan kannata soveltaa yksittäistä pelikierrosta kohti.

Pelaaminen

Burglin’ Bob on kanadalaisen pelinvalmistajan, Bluberi Gamingin, valmistama peli. Tämä yritys pitää päämajaansa Quebecissa, Kanadassa, ja tehtailee lähinnä peliautomaatteja ihan oikeille kasinoille. Burglin’ Bob onkin ensimmäinen näistä peleistä, joista on tullut ulos myös nettipeli onlinekasinoille. Pelissä on mahtavat animaatiot ja hauska, vähän komediapiirrettymäinen tyyli grafiikoissa. Tässä pelissä rosvo on ykkönen, ja hänen vähemmän älykkäät kätyrinsä ovat myös menossa mukana. Pelissä on 5 kelaa ja 30 voittolinjaa.

Pelissä on muhkea päävoitto, jota kannattaa todellakin tavoitella, mutta myös pienempiä voittoja on pelistä luvassa useampaan kertaan. Pelin wild on vahtikoira, joka korvaa kaikki muut merkit pelaajan hyväksi voittoyhdistelmissä, mutta ei bonusmerkkiä eikä ilmaiskierros-merkkiä. Smash n’ Grab –peliin pääsee pyöräyttämällä kolme Burglin’ Bob –merkkiä keloille Escape Bonuksen aikana. Tässä pelissä pelaaja pääsee valitsemaan neljä ryövättävää puotia voittaakseen käteispalkintoja, jota voivat olla jopa 100-kertaa alkuperäisen panoksen suuruisia. Toisinaan pelaaja pääsee valitsemaan vielä muutaman lisää näiden neljän lisäksi.

Burning Cherry mobiilissa

Burning Cherry –peliä pääsee pelailemaan myös mobiilikasinoilla, sillä pelistä on luotu myös mobiiliversio, joka toimii suoraan selaimella kaikissa iOS- ja Android-käyttöjärjestelmiä käyttävissä laitteissa. Safe (kassaholvi) –merkki voi ilmaantua minne vain keloilla. Kolmella kassaholvi-merkillä pelaaja pääsee tyypilliseen Pick ’Em -bonuspeliin. Bonuspelissä pelaajan täytyy valita kolmesta kassaholvista voittaakseen palkintoja, jotka voivat maksimissaan olla jopa 2000-kertaisia panokseen nähden.

Burglin’ Bob –pelissä Escape Bonus –peliin pääsee saamlla kolme bonusmerkkiä keloille 1, 3 ja 5, yksi kullekkin kelalle. Pelissä pelaajan täytyy saada kolme samanlaista summaa voittaakseen kyseisen summan rahaa. Wild-merkki voi esiintyä myös tässä pelissä. Enintään pelistä voi voittaa 18 kertaa asettamansa panoksen. Jos Escape Bonus –pelin aikana pelaaja pyöräyttää keloille kolme Burglin’ Bob –merkkiä, laukeaa Smashn’ Grab –pelikierros.

Burning Cherry yhteenveto

Burglin’ Bob on tyypillinen rosvo – poliisi –aiheinen peli. Kissa-hiiri-leikkiä pääsee jälleen kokeilemaan yhdessä pelikirjon viihdyttävimmistä takaa-ajo –peleistä, josta on mahdollista kotiuttaa myös mahtavat voitot! Pelin bonuspeli takaa pelaajan viihtymisen tämän pelin parissa pidempäänkin. Tätä peliä ei kannata missata, vaan kannattaakin kipaista kokeilemaan vaikkapa heti!

Burglin’ Bob –pelissä saa ilmaiskierroksia pyöräyttämällä ilmaiskierros-merkin keloille 2, 3 ja 4. Klikkaamalla yhtä symboleista pelaajalle paljastuu, kuinka monta ilmaiskierrosta hän saa käyttöönsä. Enintään kierroksia voi voittaa 60 kappaletta. Ilmaiskierrosten voittokerroin on kaksinkertainen, ja pelaajan on myös mahdollista saada lisää ilmaiskierroksia ilmaiskierrosten aikana pyöräyttämällä lisää ilmaiskierros-merkkejä keloille. Burglin’ Bob –pelissä on jopa kolme bonustoimintoa. Bonustoiminnot ovat nimeltään Safe Bonus, Escape Bonus ja Smash n’ Grab.

Captain America The First Avenger

Captain America The First Avenger

Captain America The First Avenger esittely

Captain America on yksi Marvelin sarjakuvista tutuista suosituimmista supersankareista esimerkiksi Hulkin ja Batmanin rinnalla. Captain American tarina on, että mies nimeltä Steve Rogers ei ole sopiva armeijaan ja taistelemaan toisessa maailmansodassa, mutta hän muuntautuukin supersankariksi ja taistelee Red Skullia, eli Hitlerin aseiden päämiestä, vastaan. Nyt myös Captain America on saanut oman slottipelinsä, joka on Playtechin ja Marvelin yhteinen tuotos viiden muun supersankarislottipelin rinnalla. Captain America The First Avenger –peli jatkaa samaa linjaa muiden Marvel-aiheisten slottipelien kanssa, eli on uskomattoman näyttävä, ammattitaidolla tehty ja yksityiskohtia myöten huolellista työtä. Peli kuuluu myös Marvelin viiden progressiivisen jackpot –pelin peleihin, eli tästä pelistä voi todellakin voittaa huimia summia!

Pelaaminen

Captain America The First Avenger on Playtechin ja Marvelin yhteistyössä valmistama slottipeli. Pelissä on 5 kelaa ja 20 voittolinjaa sekä hyvin laaja kirjo panoksille – peliin voi asettaa panoksen aina 20 sentistä lähtien aina 100 euroon asti pelikierrosta kohden. Pelissä on huikeat 3D-grafiikat ja mahtavat animaatiot, joista molemmista Playtech onkin tunnettu. Tuttua Playtech-laatua on siis luvassa Captain America The First Avenger –pelissä. Captain America The First Avenger –slottipeli on myös osana Marvel Progressive Jackpot Networkia, eli kyseessä on joukko pelejä, jotka kaikki kuuluvat yhteiseen progressiivisien päävoittojen verkostoon. Pelissä on kaksi wild-merkkiä: itse Captain America sekä Red Skull. Wild totta kai korvaa minkä tahansa muun, scatteria lukuun ottamatta, merkin voittolinjalla ja antaa pelaajalle tuplavoiton ollessaan osana voittoyhdistelmää. Wild-merkeillä pääsee myös ilmaiskierroksille.

Captain Cash –peliä voi kokeilla ainakin Guts –kasinolla, Mr Green –kasinolla ja LeoVegasilla. Tarkista myös näiden nettikasinoiden huikeat jättikasinoille tyypilliset tervetuliaistarjoukset! Valitettavasti Captain Cash –pelin palautusprosentti ei ole selvillä, emmekä siis voi kertoa pelaajalle tarkkaa Captain Cash –pelin palautusprosenttia. Yleensä nettikasinoiden peliautomaattien palautusprosentit kuitenkin vaihtelevat jossain 92 ja 99,8 prosentin välillä, eli tuskin Captain Cash –pelinkään palautusprosentti on kovin tästä poikkeava.

Captain America the First Avenger

Captain America The First Avenger ilmaiskierrokset ja bonuspeli

Captain America The First Avenger –pelissä ilmaiskierroksille pääsee wild-merkeillä. Pelaajan tulee saada Captain America ykköskelalle, Free Games –merkki kelalle numero 3 ja Red Skull viitokelalle, ja näin pelaaja kiidätetään Super Energy Free Games –toimintoon. Heti aluksi pelaaja saa käyttöönsä 4 ilmaiskierrosta, jonka jälkeen pelaajalle esitetään 3 x 3 ruudukko, jossa on siis yhtensä 9 ruutua. Jokainen ruutu paljastaa jonkin merkin, joita on monia erilaisia. Pelaaja saa tehdä vähintään 4 valintaa ja enintään kaikki 9. Kun ruudusta paljastuu sana Collect, on ruutujen valinta –toiminto päättynyt ja pelaaja palaa peliin.

+1 Multiplier –merkillä pelaaja saa nostettua voittokerrointa yhdellä. Merkkejä on ruudukossa 3 kappaletta, eli pelaaja voi saada voitoilleen 3-kertaisen voittokertoimen parhaimmillaan. 4 Free Games –merkillä pelaaja saa 4 ilmaiskierrosta. Näitä merkkejä ruudukossa on myös kolme kappaletta, siispä pelaaja voi saada jopa 12 lisäilmaiskierrosta alun 4 ilmaiskierroksen lisäksi. Free Spins Re-Trigger –merkillä pelaaja saa vielä 4 lisäilmaiskierrosta ilmaiskierrosten aikana. Tämä merkki voi esiintyä useamman kerran.

Captain America ja Red Skull ovat laajenevia wild-merkkejä ilmaiskierrosten aikana. Kun pelaaja saa voiton jommallakummalla wild-merkillä, se laajenee ja tekee koko kelasta wildkelan. 2 Super Spins –merkillä pelaaja voi laukaista the Villain Super Spinin ja Hero Super Spinin. Nämä kierrokset pelataan vasta Super Energy Free Games –toiminnon jälkeen. Hero Super Spinissä Captain America on laajeneva wild ykköskelalla ja pelissä on myös mukana yksi lisäwild. Samat säännöt pätevät myös Villain Super Hero –kierroksella, mutta nyt wild on Red Skull.

Jackpot ja palautusprosentti

Captain America –peli on yksi peli Marvelin Progressive Jackpot Networkissa. Tästä Networkista suurimmat voitot ovat jopa yki 12 500 kolikkoa puhtaana käteen! Captain America The First Avenger –pelin palautusprosentti on 94,31 prosenttia, mikä on aika tavallinen palautusprosentti nettikasinoiden peliautomaateissa. Pelaajan ei kannata pelätä palautusprosenttia, ja tämäkin prosentti kyllä kannustaa pelaamaan. Palautusprosentti on teoreettinen prosentuaalinen luku, josta voi vähän saada suuntaa siihen, kuinka paljon peliin asettamistaan panoksista voi olettaa voittavansa takaisin. Tätä varten tarvitaan kuitenkin useampi kuin yksi pelikierros, sillä kierroskohtainen palautusprosentti ei suinkaan ole.

Captain Cash yhdistää aarrejahdin ja merirosvot hauskalla ja viihdyttävällä tavalla. Peli on täynnä kaikkea merirosvoihin liittyvää: karttoja, miekkoja, laivoja ja lippuja, tämä peli todella on varustettu odottavaa aarrejahtia varten. Tämä simppeli ja tyylikäs slottipeli kiidättää sinut aarteiden luo – kirjaimellisestikin, sillä pelistä on mahdollista kotiuttaa huimat voittosummat! Kokeile heti ja ihastu!

Asiakaspalvelu

Captain Cash on Betsoftin valmistama tyypillinen vanhanaikainen, simppelillä ulkoasulla varustettu slottipeli. Pelissä on 3 kelaa ja 5 voittolinjaa. Pelissä on kokoajan näkösällä kelat sekä myöskin voitonjakotaulukko. Tässä pelissä on oikea retrotunnelma, ja pelaajat jotka rakastavat vanhanaikaisia slottipelejä tulevat rakastumaan myös Captain Cash –peliin. Pelissä on simppelit mutta värikkäät grafiikat ja mainio äänenlaatu. Pelin panostusmahdollisuudet vaihtelevat 2 sentistä aina 1 euroon asti, eli kaikenlaiset pienempienkin panosten pelaajat tulevat nauttimaan tästä pelistä.

Pelin pelimerkit ovat merirosvoteemaisia, esimerkiksi aarrearkku, aarrekartta ja merirosvoliput löytyvät merkkien kirjosta perinteisten BAR- merkkien rinnalla. Jokin kuitenkin erottaa Captain Cash –pelin muista perinteisistä slottipeleistä, ja tämä seikka on, että pelissä on mukana myös wild-merkki, joka on aika epätavallista vanhoille slottipeleille. Wild-merkillä voi korvata kaikki muut merkit voittoyhdistelmässä aktiivisella voittolinjastolla pelaajan hyväksi. Tämä mahdollistaa useammat ja useammin tapahtuvat voitot.

Captain America The First Avenger yhteenveto

Captain Cash –pelissä ei valitettavasti ole ilmaiskierroksia, kuten ei yleensäkään perinteisemmissä slottipeleissä. Captain Cash –pelissä ei ole bonuspeliä, sillä bonuspelit ovat uudemmanaikaisten pelien toiminto. Captain Cash –pelin perinteistä linjaa jatketaan siis myös tällä bonuspeli puuttumisella. Bonuksia ja ilmaiskierroksia kaivatessaan pelaajan tulisi tarkistaa eri nettikasinoiden bonustarjoukset ja bonuspaketit, joita yleensä tarjotaan kaikille uusille pelaajille niin kasinolla kuin kasinolla.

Kasinoilla on kova kilpailu pelaajista, joten pelaajia sivustolle houkutellakseen ne tarjoavat pelaajalle toinen toistaan yhä suurempia ja mahtavampia bonuspaketteja, joista pelaaja ei tietty voi muuta kuin hyötyä. Korjaa parhaat päältä ja käytä bonusrahat vaikkapa juuri tähän Captain Cash –peliin, mikäli se on uusi suosikkisi. Captain Cash –pelissä ei ole käytössä progressiivinen jackpot –toiminto. Pelin kiinteä päävoitto on 1000 euroa, jonka voi voittaa jos pelaaja asettaa peliin maksimipanokset. Pelissä onkin mukana Max Bet –painike, josta pelaaja voi automaattisesti ja helposti asettaa peliin maksimipanokset.

Casino de Monte-Carlo

Casino de Monte-Carlo

Casino de Monte-Carlo esittely

Casino de Monte-Carlo on varmasti yksi legendaarisimmista kasinoista maailmalla. Tämä loistoa ja viimeisen päälle jetset – elämää pursuava kasino on tullut tunnetuksi monella tapaa kaikkialla maailmassa. Kasinon juuret kantautuvat aina 1800 – luvulle. Prinsessa Caroline oli koko kasinon avaamisidean takana. Talouden heikossa kourassa piti keksiä lisää rahanlähteitä pienelle kaupunkivaltiolle. Koska kyseessä ei ole nettikasino, ilmaista pelirahaa ei juurikaan ole tarjolla.

Vuonna 1854 rakennettu loistokas kylpylä- ja huvittelukeskus oli ensimmäinen versio tulevasta kasinosta. Varsinainen Monte Carlon kasino valmistui samalle paikalle vuonna 1863 ja on ollut siitä asti kiistattomasti yksi kuuluisimmista kasinoista koko maailmassa. Kasino on nähtävyys monella tapaa kauniilla rantabulevardilla, josta on hulppeat näkymät kohti kaunista Välimerta. Täällä kohtaavat niin uusi kuin vanhakin maailma sopusoinnussa.

Casino de Monte-Carlo on tuoreen uusi nettikasino, joka erottuu muillakin peleillä kuin vain kasinopeleillä, sillä Casino de Monte-Carlo tarjoaa myös uudenlaisen formaatin pelata. Casino de Monte-Carlo nettikasinolla voi perinteisten kasinopelien lisäksi suorittaa erilaisia tehtäviä ja kerätä kokemuspisteitä. Casino de Monte-Carlo yhdistää sivustollaan kasinopelien sekä videopelien ominaisuuksia luoden pelaajille uudenlaisia pelikokemuksia.

Casino de Monte-Carlo bonukset

Monte Carlon kasinon pihaan tultaessa jo huomaa, että kasinon asiakkaat ovat selkeästi sitä varakkaampaa osaa maailman väestöstä. Luksusjahdit kasinon satamassa ja toistaan hienommat Ferrarit kasinon pihassa eivät voi jäädä huomaamatta ainakaan tällaiselta tavalliselta pulliaiselta. Kasinon ovella kaksi univormuihin pukeutunutta herrasmiestä tervehtii kaikkia kasinolle saapuvia asiakkaita ja samalla he tarkkailevat, että saapuja on myös pukeutunut kasinolle sopivaan tapaan – eli siistiin asuun kasinon tapaan.

Päivällä toki voi huomata kasinolla vallitsevan jopa rento pukeutumistyyli, mutta illan tullen asut vaihtuvat siisteihin pukuihin ja smokkeihin. Kasinolle pitää jokaisen asiakkaan kirjautua sisään tuloaulassa, jossa tarkistetaan uusilta asiakkailta myös henkilöllisyys, eli jos mielii kasinolle sisään asti, kannattaa mukana olla kuvallinen henkilökortti tai passi. Sisäänpääsymaksu on vain maltilliset kymmenen euroa – sinällään halpa summa pelkästään nähtävyyden näkemisestä, mitä tämä kasino todellakin on!

Casino de Monte Carlo

Monte Carlon kasino on ollut kautta historian hyvätuloisten kokoontumispaikka ja varsinkin 1900 – luvun kasinoiden kulta – aikana Monte Carlon kasinolla piti käydä vähintään näytillä, jos kuului niin sanotusti herrakerhoon. Kasinon kulta – ajoista on edelleen paljon jäljellä. Mahtavista ja häikäisevistä vanhan ajan tyyliin sisustetuista huoneista kauniine kattokruunuineen, sekä kullatuista koristekuvioinneista, voi vieläkin aistia menneiden ajan loiston. Loistokkaiden salien huonekorkeus voi olla jopa kahdeksaa metriä, joten ne todella salpaavat hengityksen kun niihin astuu sisälle.

Kasinolla on myös mahdollista ruokailla kasinon omassa buffetissa, jossa koko menu maksaa inhimilliset 40 euroa. Kasinolta löytyy toki hieno á la carte -ravintola kaikille fine diningin ystäville.

Kasinon pelivalikoima

Pelivalikoima on Monte Carlon kasinolla melko perinteinen, noudattaen vanhan ajan arvokkuutta ja tyyliä. Toki automaattipeleissä kohtaavat niin uusi, kuin vanhakin maailma. Vanhojen yksikätisten rosvojen lisäksi kasinolla voi pelata vaikkapa uusinta Star Wars –hedelmäpeliä. Pöytäpelit ovat vähintäänkin se kasinon juttu. Kaikki kasinon pelipöytien pelinhoitajat ovat miespuolisia ja kaikilla on todella tyylikkäät tummat puvut päällään. Lisäksi pelinhoitajien tyyli hoitaa pöytää on jotain aivan uskomattoman eleganttisen taidokasta.

Rulettipöydän ympärillä on pelinhoitajan lisäksi neljä muuta pelinhoitajaa, jotka siirtelevät asiakkaiden panoksia ruudulta toiselle. Pelien panokset esimerkiksi rulettipöydässä pyörivät aina minimipanoksista 20 – 100 eurosta maksimipanokseen, joka voi olla jopa 30 000 euroa. Monte Carlon kasino on tunnettu myös kuuluisasta pokeriturnauksestaan, joka on osa European Poker Tour – turnauskiertuetta. Kasinon varakkaimmille asiakkaille on tehty erityinen salonki, Salon Privét, jossa asiakkaat saavat vielä parempaa palvelua ja kohtelua, kuin ”tavallisten” salien puolella. Salon Privé:n terassi on kuuluisa jopa elokuvista ja sieltä on todella häikäisevät näkymät yli rauhallisesti liplattelevan Välimeren.

Mobiilipelaaminen

CasinoRoom toimii suoraan selaimessa, jolloin pelaajan ei tarvitse asentaa erillisiä ohjelmia tai lisäosia. Lisäksi CasinoRoomi toimii mobiilissa android- sekä iOS- käyttöjärjestelmissä, jolloin pelaaja voi pelata kasinon tarjoamia pelejä kätevästi missä vain. Mobiilipelaajien kesken ylläpidetään myös johtotaulukkoa, jonka kärkipaikoilla olevat pelaajat saavat palkinnon kahden viikon välein.

CasinoRoom luottaa peräti kahdeksan pelivalmistajien tuottamiin ja suunnittelemiin peleihin. Joukkoon mahtuu kasinopeliteollisuuden kuumimmat nimet, mutta myös muutama pienempi yritys, joten pelattava ei varmasti lopu kesken. Valmistajat ovat: Microgaming, NetEntertainment, Betsoft, NYX, Williams, YgoRasil, Thunderkick ja Evolution Gaming.

Talletukset

Talletukset omalle pelitilille onnistuu helposti ja vaivattomasti. CasinoRoom käyttää talletukseen luotettavaa InstantBank ominaisuutta, jolloin pelaaja voi nopeasti siirtää omia varoja sivustolle ja päästä pelaamaan. Lisäksi kaikki CasinoRoomissa voitetut rahat ovat verovapaita ja ne voi kotiuttaa ilman, että verottaja vetää välistä. Asiakaspalvelua saa myös suomeksi sivustolla olevan live-chat palvelun avulla, lähettämällä sähköpostia tai soittamalla palvelunumeroon. Sivustolla oleva ’Usein Kysytyt Kysymykset’ on hyödyllinen ominaisuus, josta pelaaja voi löytää helposti ja nopeasti vastauksen ilman, että ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

CasinoRoom tarjoaa suuret bonukset uusille pelaajille. Jopa 500 euron talletusbonus annetaan uusille pelaajille talletuksen yhteydessä ja vielä sen lisäksi 80 ilmaiskierrosta.

Casino de Monte-Carlo yhteenveto

Casino de Monte – Carlo niinkuin kasinon oikea nimi kuuluu on jo itsessään käymisen arvoinen paikka, vaikka ei kasinopelaamista edes harrastaisi. Jos jostain syystä eksyy Monacoon ei tätä nähtävyyttä kannata ohittaa, koska vain kymmenen euron sisäänpääsymaksulla on mahdollisuus käydä kurkkaamassa menneiden aikojen loistoa. Tyyni ja arvokas ilmapiiri kasinon sisällä tarttuu jokaiseen siellä vierailevaan kävijään.

Kasinon vieressä sijaitseva Le Café de Paris on myös paikka, jossa on mahdollista nähdä maailman kuuluisimpia julkkiksia kuten näyttelijöitä ja muusikkoja.Suomesta Monte Carlon kasinolle pääsee helpoiten lentämällä Nizzaan, josta jatkaa matkaa joko vuokra – autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla kohti Monacoa. Jos haluaa tuntea todellisen kasinopelaamisen tunnelman on Casino de Monte – Carlo ehdoton paikka koko maailmassa kokea se tunnelma!

Pelivalikoima on poikkeuksellisen laaja, sillä sivusto kattaa yli 500 erilaista peliä, josta löytyy varmasti peli jokaiseen makuun. Lähes kaikki pelejä voi pelata myös suomeksi. Suosittuja 3D-hedelmäpelejä löytyy kattava valikoima CasinoRoomin sivustolla. Pelaajan kannattaa ehdottomasti kokeilla ainakin hedelmä- ja kasinopeleistä 1 Can 2 Can ja 2 Million B.C. pelejä. Sivustolla voi pelata myös pöytäpelejä, pokeria, raaputuspelejä sekä livepelejä, joissa oikeat jakajat suorittavat jaot reaaliajassa. Korttipeleissä puolestaan löytyy monia harvinaisuuksia, jotka ovat kokeilun arvoisia, kuten Triple Edge Poker, Pirate 21 Blackjack ja Top Card Trumps.

Cops and Robbers

Cops and Robbers

Cops and Robbers esittely

Cops and Robbers jatkaa poliisi-rosvo –jahtiaiheisten slottipelien letkaa, eikä varsinkaan hullummalla tyylillä! Tässä pelissä on erittäin hauska bonuspeli ja nostalginen tunnelma, sillä pelissä on erittäin perinteinen kolmen kelan asetelma ja vain yksi voittolinja. Pelistä on mahdollista viedä oikea ryöstösaalis kotiinkin, sillä pelin päävoitto yltää parhaimmillaan jopa 70 000 euroon valtavien voittokertoimien ansiosta! Tätä pottia kannattaa todellakin lähteä tavoittelemaan.

Tässä hauskassa slottipelissä keloilla kurkkailevat toinen toistaan jahtaavat poliisit ja rosvot! Jos kissa-hiiri –leikki innostaa sinuakin, kannattaa kokeilla peliä vaikka heti! Cops n’ Bandits –pelissä annetaan voroille kyytiä ja etsitään kadonnutta ryöstösaalista joka puolelta. Rosvoilla on hauskat nimetkin, Skinny Larry, Tiny George ja tietty pelin poliisillakin on nimi, ja sehän on Slim McThin. Tutustu heti ja voita taskut täyteen rosvojen kahmimia rahoja!
Tämä peli löytyy useammaltakin nettikasinolta.

Cops and Robbers ilmaiskierrokset

Cops n’ Bandits –pelissä ilmaiskierroksia saa käyttöönsä scatterin avulla. Kun pelaaja saa pyöräytettyä keloille vähintään 3 scatteria, hän saa saman tien käyttöönsä ilmaiskierroksia. Ilmaiskierroksilla on mukana Locked Wild –toiminto, jossa wild-merkit lukkiintuvat paikoilleen keloille ilmaiskierrosten ajaksi. Jos pelaaja saa kolme scatter-merkkiä ilmaiskierrosten laukaisemiseksi, on luvassa ilmaiskierroksilta saaduille voitoille 5-kertainen voittokerroin, mutta viidellä scatterilla ilmaiskierrokset laukaistaessa on voittokerroin jopa 300-kertainen!

Kun pelaaja laukaisee ilmaiskierrokset kolmella scatterilla, ilmaiskierrosten määrä selviää valitsemalla yksi scattereista, joka sitten paljastaa pelaajalle ilmaiskierrosten kokonaissumman. Pelistä on mahdollista saada käyttönsä jopa 65 ilmaiskierrosta kertaheitolla! Jos pelaaja laukaisi ilmaiskierros –toiminnon neljällä tai viidellä scatterilla, hän saa valita 2 scatteria, joista molemmista paljastuu jokin ilmaiskierrosten määrä, jotka sitten yhdistetään loppusummaksi. Ilmaiskierrosten aikana on mahdollista saada käyttöön myös lisäwildeja: jos keloilla poliisi ja rosvo sattuu pyörähtämään vierekkäin, muuttuu rosvo lisäwild –merkiksi. Rosvoja nähdään vain kolmella keskikelalla, ja muuttuessaan lisäwildeiksi, ne myös lukkiintuvat paikoilleen kuten muutkin wildit. Mahdollisten lisäwildien määrällä ei ole ylärajaa.

Cops and Robbers

Cops and Robbers pelaaminen

Cops and Robbers on Microgamingin valmistama slottipeli, jossa on 3 kelaa ja 1 voittolinja, eli erittäin perinteinen hedelmäpeliasettelu on kyseessä. Peliä voi pelata Flash platformeilla suoraan selaimella, mutta pelistä on myös mahdollista ladata erillinen versio useimmilta Microgamingin kasinoilta. Missä sitten peliä pelaatkin, tästä pelistä saat taatun kantakapakkatunnelman ihan omalle kotisohvalle! Pelissä on hauskat grafiikat ja äänet, jotka tekevät pelikokemuksen vielä viihdyttävämmäksi.

Cops n’ Bandits on Playtechin valmistama slottipeli, jossa on 5 kelaa ja 30 voittolinjaa. Peli on julkaistu vuonna 2012, ja on siis suhteellisen uusi peli, mutta siitä huolimatta se on kasvattanut hurjan suosion. Pelissä on mukana kaikenlaista kivaa pelaajan voittoja muhkeuttamaan: wild-merkki, scatter ja mukavan kokoinen päävoittokin, vaikka progressiivinen päävoitto pelistä puuttuukin. Peliin voi minimissään panostaa 1 sentin ja maksimissaan 20 euroa voittolinjaa kohden, ja maksimissaan peliin on siis kierrosta kohden mahdollista panostaa jopa 600 euroa. Pelin scatter on poliisin virkamerkki. Kun pelaaja saa keloille kolme scatteria, on luvassa scattervoitto, jonka summa on sattumanvaraisesti kolminkertaisen ja jopa 500-kertaisen voittokertoimen ottava voittosumma. Wild merkki korvaa minkä tahansa muun pelimerkin voittoyhdistelmiä tehdessä, paitsi ei scatter -merkkiä.

Cops and Robbers jackpot

Cops and Robbers –pelissä ei ole progressiivista päävoittoa, mutta pelin kiinteä päävoitto ei jätä toivomisen varaa: pelistä on mahdollista voittaa jopa 500-kertainen panos takaisin kotiinpäin! Tämän mahtavan voiton voittaa kolmella Three Robbers –merkillä.

Cops and Robbers palautusprosentti

Cops and Robbers –pelin palautusprosentti on 95.2 prosenttia. Tällä prosentilla kannattaakin peliä lähteä ihan turvallisin mielin pelailemaan, ja pelin bonuspelistä saakin voittoja jatkuvasti. Palautusprosentti on teoreettinen luku, joka kertoo pelaajalle suuntaa siitä, kuinka paljon voittoja voi pelistä odottaa omaan panokseen nähden. Yksittäisiä pelikierroksia kohden ei palautusprosenttia kuitenkaan kannata soveltaa. Cops n’ Bandits –pelissä ei sinänsä ole varsinaista bonuspeliä, mutta pelistä löytyy mukava bonustoiminto. Bonustoiminnon nimi on Line-Up Bonus. Line-Up tarkoittaa tilannetta, jossa rosvoepäillyt laitetaan jonoon, ja todistaja valitsee jonosta tunnistamansa rosvon. Toiminto käynnistyy, kun pelaaja saa kolme Line-Up –merkkiä keloille 1, 3 ja 5. Avautuu uusi ikkuna, jossa pelaaja pääsee valitsemaan kuudesta rosvosta. Jos pelaaja arvaa oikein, hän saa rahapalkinnon. Jos pelaaja kuitenkin arvaa väärin, hänen voitoistaan verotetaan summa rahaa.

Cops and Robbers mobiilissa

Cops and Robbers –peliä voi pelata myös mobiilissa! Pelin pelaamiseen tarvitset iOS- tai Android-käyttöjärjestelmää käyttävän laitteen, mutta et erillistä sovellusta, sillä peliä voi pelata suoraan mobiililaitteen selaimella.

Cops and Robbers yhteenveto

Perinteisyydestään huolimatta, Cops and Robbers –pelissä on myös bonuspeli. Bonuspeli on nimeltään Chaser Trail Bonus, ja tässä pelissä pelaajasta tulee lainsuojaton, jota poliisi jahtaa. Jahdissa on 36 ruutua. Jos poliisi saa pelaajan kiinni, peli loppuu ja pelaaja palaa normaaliin peliin. Pelissä pelaaja käyttöön Spin –painiketta liikkuakseen ruudukossa eteenpäin, ja vaihtoehtona on aina liikkua eteenpäin tai kerätä voitot. Ruudukolla edetessä voittokerroin kasvaa yhä isommaksi ja isommaksi, kunnes lopulta voittokerroin voi olla jopa 200-kertainen omaan panokseen nähden! Tässä vielä lyhyet selitykset kaikista bonuspelin ruudukolla esiintyvistä merkeistä.

Kysymysmerkillä pelaaja saa sattumanvaraisen yllätystoiminnon, jotka ovat Continue, Carry On, Lose, Boost ja Skill Continue. Jokainen näistä vaikuttaa peliin eri tavoin. Whistle Blower –merkki on avain kelapohjaiseen toimintoon, jossa kelat välkkyvät ja pelaajan tulee pysäyttää kelat valitsemallaan hetkellä. Se merkki, joka keloilla viimeisenä täydentää voittoyhdistelmän, on pelaajan voitto. Multiplier values –merkki kertoo panoksen sattumanvaraisesti 4-kertaisen ja 200-kertaisen voittokertoimen välillä. Nudges –merkin kohdalle osuessa Pelaaja voittaa kahdesta 50 nudgea, jotka voi käyttää pääpelissä bonuspelin jälkeen. Win Spins –toiminnolle osuessa pelaaja voi voittaa kahdesta 20 ilmaiskierrosta.

Inside Job on kelapohjainen toiminto, jossa pelaaja saa sattumanvaraisen voiton keloilta. Jos pelaaja kerää Inside Job –toiminnon, hän palaa hetkeksi pääpeliin pyöräyttämään keloja voittoa varten. Bonus –merkin kohdalle sattuessa pelaajalle on mahdollista saada lisätoimintoja kuten lisäelämä, Boost, Taxi, uudelleen liikkuminen tai molemmat uudelleen liikkuminen ja aloita uudelleen Chance. Swag or No Swag –toiminnossa pelaaja saa sattumanvaraisen voiton, joka sitten uhkapelataan kenties vielä suuremmaksi summaksi. Uhkapeli-toiminnon voi pelata kolme kertaa. Stir Crazy! on toinen kelapohjainen toiminto, jossa pelaaja viedään takaisin pääpeliin ja pelaajan täytyy valita keloista yksi, ja pysäyttää se sitten saadakseen korkeimman arvon.